Syöpää sairastava fani pääsi näkemään uuden Star Wars -elokuvan ennen kuolemaansa

Syöpää sairastava brittiläinen Tähtien sota -fani pääsi toteuttamaan viimeiseen toiveensa.

25.8.2016 10:19

Syöpää sairastava brittiläinen Tähtien sota -fani Neil Hanvey pääsi toteuttamaan viimeiseen toiveensa. Hänelle annettiin mahdollisuus katsoa Rogue One: A Star Wars Story -elokuvan ennen kuolemaansa.

Hanvey kuoli maanantaina sairastettuaan kolme vuotta syöpää. Hän oli kuollessaan 36-vuotias. Hanvey näki elokuvan lauantaina Herefordshiressä sijaitsevassa St. Michael’s Hospice -saattokodissa.

Hanveyn lähisukulaiset aloittivat somekampanjan huhtikuussa, kun hänelle oli annettu kahdeksan kuukautta elinaikaa. Useat Tähtien sota -tähdet, muun muassa Mark Hamill, lähtivät mukaan kampanjaan ja twiittasivat hashtagilla #RogueOneWish.


Hanveyn Andrea-vaimo kiitteli kaikkia kampanjaan osallistuneita ja sitä tukeneita.

Viime vuonna kerrottiin samantyyppisestä tapauksesta, jossa syöpää sairastanut Tähtien sota -fani Daniel Fleetwood sai mahdollisuuden katsoa The Force Awakens -elokuva ennen kuolemaansa.

Rogue One: A Star Wars Story tulee ensi-iltaan 14. joulukuuta.

Lähde: ET Online

Lisää luettavaa