Tältä näyttää Hävitys – Alex Garlandin odotetusta Annihilationista ensimmäinen traileri

Alex Garland on sovittanut uudeksi elokuvakseen suositun tieteisjännärin. Siitä on nyt julkaistu ensimmäinen traileri.

27.9.2017 19:07

Alex Garland tunnetaan paremmin käsikirjoittajana, sillä hän on kynäillyt useammankin Danny Boylen elokuvan. Hän säväytti leffafaneja vuonna 2014 myös esikoisohjauksellaan Ex Machina. Valkokangasdebyytti saa seuraa, kun 23. helmikuuta 2018 julkaistaan Garlandin uusi elokuva Annihilation, joka Suomessa kulkee nimellä Hävitys.

Hävitys perustuu samalla nimellä suomeksikin julkaistuun Jeff VanderMeerin suositun Eteläraja-trilogian ensimmäiseen osaan. Garland on ohjaamisen ohella vastannut myös sen sovittamisesta käsikirjoitukseksi.

Luvassa on jotain kaunista mutta outoa ja pelottavaa, kun biologia näyttelevä Natalie Portman, psykologia esittävä Jennifer Jason Leigh, antropologiksi eläytyvä Gina Rodriguez, tarkkailijaksi määrätty Tessa Thompson, Tuva Novotny ja myös Ex Machinassa nähty Oscar Isaac lähtevät tutkimusmatkalle salaperäiselle Alue X:lle.

Maailmaa mullistaneen tapahtuman jälkeen luonto on taas vallannut kyseisen alueen, mutta normaalit luonnonlait eivät siellä päde. Tutkimusmatkat ovat päätyneet enemmän tai vähemmän huonoihin lopputuloksiin, ja ainakin Hävitys-kirjassa seurataan alueelle lähtevän 12. tutkimusryhmän matkaa.

Ei liene juonipaljastus, jos todetaan, että matkalaisten ennakkosuunnitelmat joutuvat romukoppaan. Tutustu Hävityksen ensimmäiseen traileriin alla.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia