Tältä näyttää suomalainen supersankarielokuva – uudessa trailerissa kuljetaan Batmanin jalanjäljissä

16.3.2016 10:00

Suomalaisesta supersankarielokuvasta Rendel on julkaistu virallinen teaser-traileri.

Elokuva perustuu mikkeliläisen Jesse Haajan luomaan sarjakuvahahmoon, jonka hän loi yli vuosikymmen sitten Varkaudessa matematiikan tunnilla. Haaja myös ohjaa elokuvan, joka on vielä tuotannossa. Elokuvan budjetti on 1,3 miljoonaa euroa. Trailerin perusteella ollaan vahvasti Batman-tyyppisissä tunnelmissa.

– Rendelin tarinaa on alusta alkaen lähdetty viemään kansainvälsille markkinoille. Vaikka elokuva puhutaankin pääosin suomeksi, niin uskon vahvasti sen kansainväliseen levitykseen, Haaja kertoo tiedotteessa.

Rendelin lopullisen käsikirjoituksen laati ääniohjauksistaankin tunnettu Pekka Lehtosaari (Pahat pojat, Röllin sydän, Dark Floors). Elokuvassa näyttelevät muun muassa Aake Kalliala, Matti Onnismaa, Alina Tomnikov ja Renne Korppila. Ensi-iltapäivä ei ole vielä tiedossa, mutta elokuvan on luvattu tulevan teattereihin vuosien 2016–2017 aikana.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa