Tämä Hollywood-kovanaama olisi voinut olla Batman – on onnellinen ettei saanut roolia

Sarjakuvarooleja on kuitenkin miehellä riittänyt, vaikka Lepakkomiehen osaa hän ei saanutkaan.

21.4.2018 01:00

Josh Brolin kertoi tuoreessa haastattelussa olevansa onnellinen, että hän ei päätynyt esittämään Batmania.

Muun muassa kovanaamaisista äijärooleista tuttu Brolin oli harkinnassa yön ritariksi Zack Snyderin Batman v Superman: Dawn of Justicea varten. Ben Affleck nappasi lopulta roolin, mutta tämä ei Brolinia harmita.

– Me epäsuorasti puhuimme siitä, mutta me emme päässeet ikinä siihen pisteeseen, koska en ollut se oikea tyyppi hänelle. Olen onnellinen, että se ei tapahtunut. En ole ajatellut kahdesti sitä, Brolin totesi.

Brolin on nähty useissa sarjakuvaelokuvissa. Hän esitti Jonah Hexin pääosaa, Dwightia toisessa Sin Cityssä, Thanosta Marvel-elokuvissa ja tulevassa Deadpool 2:ssa Cablea.

Lähde: Cinemablend

Lisää luettavaa