Tämän The Walking Dead -hahmon piti säilyä pitempään elossa – näyttelijälle tilanne oli shokki: ”Minusta tuntui, että minua ammuttiin”

Laurie Holdenin esittämän Andrea-hahmon piti olla mukana The Walking Dead -ohjelmassa paljon kauemmin.

16.7.2016 02:20

Andrea kuoli sarjan kolmannella tuotantokaudella, mutta Holdenin mukaan hän teki kahdeksan vuoden mittaisen sopimuksen olla mukana sarjassa.

– Minun piti olla siellä loppuun asti. Minun piti päätyä yhteen Rickin kanssa. Minun piti pelastaa Woodbury hevosen selässä, Holden kertoi.

Andrean kirjoittaminen sarjasta pois oli shokki Holdenille.

– Minusta tuntui, että minua ammuttiin. Sen ei pitänyt tapahtua niin kuin siinä kävi, Holden jatkoi.

Shokista huolimatta Holden oli tyytyväinen siihen, miten hänet kirjoitettiin pois sarjasta.

– En halunnut sen menevän niin, mutta olin tyytyväinen poistumistapaani, Holden summasi.

Lähde: Looper

Lisää luettavaa