Tänään tv:ssä: Tästä vuoden 2008 elokuvasta tuli välimallin Marvel-filmatisointi

2.2.2016 05:05

Tänään esitetään televisiosta Marvel-supersankariseikkailu The Incredible Hulk vuodelta 2008.

Louis Leterrierin ohjaustyö on eräänlainen välimallin versio, sillä pääosaa esittävän Edward Nortonin pesti jäi yhteen elokuvaan, vaikka hänen oli tarkoitus alun perin jatkaa myös myöhemmissä Marvel-elokuvissa, joissa Hulk esiintyy. The Avengers -elokuvissa Hulkia kuitenkin esittää kuitenkin Mark Ruffalo, kun Nortonin ja elokuvan tuottajien neuvottelut kariutuivat.

Norton puolestaan peri roolin Eric Banalta, joka esiintyi Ang Leen ohjaamassa vuoden 2003 Hulkissa.

The Incredible Hulk on Leen elokuvaa viihteellisempi ja toiminnallisempi. William Hurtin esittämä häikäilemätön kenraali Thunderbolt Ross jahtaa armeijoineen Hulkia sinnikkäästi, ja tuhoa syntyy. Loppupuolella homma äityy melskaamiseksi. Hulk on aina tuonut hieman mieleen King Kongin, ja finaalina nähdään varsinainen digiaikakauden King Kong vs. Godzilla -jakso, jossa Hulk kohtaa toisen muodonmuutoksen kokeneen miehen eli Tim Rothin esittämän Kuvotuksen.

TV5-kanava esittää The Incredible Hulkin  tiistaina 02.02.2016 klo 21.00.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa