Tänään tv:ssä: Ruumiit koristavat pakoreittiä ohjaajalegendan mestariteoksessa

10.3.2015 06:27

Tänään nähdään televisiossa Jean-Luc Godardin ohjaustyö Hullu Pierrot (Pierrot le fou) vuodelta 1965.

Tylsistynyt mies jättää päällepäsmäröivän vaimonsa ja perheensä karaten lapsenvahdin kanssa etsimään elämästään kadonnutta sisältöä. Seuralaisella on yllättäen kytkentöjä aseistettuihin ryhmiin, joten matkasta sukeutuu vaarallinen pako ruumiiden jäädessä koristamaan reittiä. Lopussa odottaa umpikuja äärimmäisine ratkaisuineen.

Road movie iskee kipinöitä moneen suuntaan. 1960-luvun kapinointi porvarillisuutta vastaan, Vietnamin sota, arvojen myllerrys ja eurooppalaiseen arkeen ujuttautunut terrorismi motivoivat toimintaa siinä missä pariskunnan rakkauden nälkäkin.

Paasaamisen Godard verhoaa upeisiin kuviin: mm. värivalot alun juhlakohtauksessa, Etelä-Ranskan paahde ja pääkaksikon sotakuvaelma amerikkalaisille sotilaille iskostuvat mieleen lähtemättömästi.

Pääosissa näyttelevät Jean-Paul Belmondo ja Anna Karina.

Hullu Pierrot nähdään YLE Teemalla tiistaina 10.03.2015 klo 22.45.

(Episodi/JH/MK)

Lisää luettavaa