Tänään tv:ssä: Yksi Stephen Kingin tuotannon huippuhetkistä onnistuneena elokuvana: ”Puistattava kauhutarina”

26.8.2015 06:27

Tänään nähdään televisiossa Stephen Kingin pienoisromaaniin perustuva The Mist – Usva vuodelta 2007.

Trilleri käynnistyy, kun sakea usva laskeutuu pikkukaupungin ylle ja sulkee kaiken syliinsä. Oudoilla tapahtumilla saattaa olla jotain tekemistä armeijan huippusalaisten kokeiden kanssa.

Ohjaaja Frank Darabont muistetaan myös Kingin teoksiin perustuvien menestyselokuvien Vihreä maili ja Avain pakoon ohjaajana sekä kohusarja The Walking Deadin luojana. Pääosia esittävät Thomas Jane, Marcia Gay Harden, Laurie Holden, Andre Braugher ja Toby Jones.

The Mist kuuluu Kingin alkupään tuotannon huipputeoksiin, ja siitä tehty elokuvakin onnistui erittäin hyvin. Episodin arviossa oltiin sitä mieltä, että ”hyvää kannatti odottaa” ja että kyseessä on ”aito, puistattava kauhutarina. ”

The Mist – Usva esitetään Hero-kanavalla keskiviikkona 26.08.2015 klo 21.00. Katso traileri alta.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa