Tänään tv:ssä: Aikansa menestyselokuva näyttää miten nuoren naisen seksuaalisuus herää

18.12.2014 06:27

Viime viikolla esitetyn Milkan jatkoksi tänään nähdään televisiossa toinen Rauni Mollbergin ohjaustyö Maa on syntinen laulu vuodelta 1973.

Milkan tavoin Timo K. Mukan romaaniin perustuva naturalistinen elokuva kertoo nuoresta Martasta, poromies Oulasta ja heräävästä seksuaalisuudesta 1940-luvun Lapissa. Pääosia esittävät Maritta Viitamäki ja Niiles-Jouni Aikio.

Maa on syntinen laulu on yksi kaikkien aikojen katsotuimpia kotimaisia elokuvia. Sen katsojamäärä oli 709 664, mikä oli koko 1970-luvun suurin. Edelle katsojamäärissä on sittemmin mennyt vain Uuno Turhapuro armeijan leivissä, joka keräsi 750 965 katsojaa.

Maa on syntinen laulu herätti kotimaassa sekä kohua että laajaa keskustelua. Elokuva noteerattiin myös ulkomailla. Esimerkiksi ranskalaislehti Le Monde kirjoitti vuonna 1978, että Maa on syntinen laulu ”saa meidät kokemaan kirpeällä runollisuudellaan luonnon kiertokulusta riippuvaisen olemassaolon vaikeudet ja outouden. Mollberg ei tuomitse ainuttakaan ylivoimaisten olosuhteiden riepottelemista henkilöistään. Hän laulaa heidän kunniakseen suurenmoista, lohdutonta lauluaan.”

Maa on syntinen laulu esitetään YLE Teemalla torstaina 18.12.2014 klo 21.55.

Lähde: Elonet

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa