Tänään tv:ssä: Angelina Jolien harvoin nähty mutkikas kolmiodraama

29.7.2014 06:27

Tänään nähdään televisiossa elokuva Angelina Jolien uran alkupuolelta.

Vuonna 1996 valmistunut ja vähälle huomiolle jäänyt Kuun taikaa (Mojave Moon) kertoo Jolien esittämästä nuoresta Elliestä, joka iskee silmänsä keski-ikäiseen autokauppiaaseen Aliin (Danny Aiello) tämän kantakuppilassa.

Ellie tarvitsee kyydin kotiinsa Mojaven autiomaahan, joten Al tarjoutuu kuskiksi. Perillä Al alkaa tuntea vetoa myös Ellien äitiin. Yllätyskäänteiden kautta tilanne muuttuu vielä mutkikkaammaksi.

Kuvassa Jolie sekä äitiä esittävä Anne Archer.

Kuun taikaa nähdään Liv-kanavalla tiistaina 29.07.2014 klo 22.10. Katso traileri alta.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa