Tänään tv:ssä: Ehkä hauskin elokuva mitä on koskaan tehty – ”Huumori lähtee täysin odottamattomiin suuntiin”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1975 valmistunut Monty Pythonin hullu maailma .

19.9.2019 05:00

Brittihuumorin ehkä kaikkien aikojen huipentuman, villin anarkistisen Monty Python -ryhmän ensimmäinen jatkuvajuoninen elokuva Monty Pythonin hullu maailma

Monty Pythonin villi huumori hauskuutti tv-katsojia jo 1960-luvun lopusta lähtien Monty Pythonin lentävä sirkus -sarjan muodossa. Sen parhaista sketseistä koostettiin jo vuonna 1971 ryhmän ensimmäinen elokuva And Now for Something Completely Different. Sen oli ohjannut tv-sarjaakin tehnyt Ian McNaughton.

Monty Pythonin hullun maailman ohjauksesta vastasivat ryhmän jäsenet Terry Gilliam ja Terry Jones. Vaikka elokuva on rakenteeltaan sketsimäinen, sen kohtaukset vievät eteenpäin jotakin juonen tapaistakin, vaikka se ei silti ole selvästi ollut tekijöiden korkein prioriteetti.

Pythonit näyttelevät itse kaikki keskeiset roolit. Tarina kertoo kuningas Arthurista, joka vuoden 932 Englannissa ensin kokoaa ympärilleen urheat Pyöreän pöydän ritarit, ja saa sen jälkeen itseltään Jumalalta tehtävän etsiä pyhä Graalin malja. Ritarijoukko lähtee urheana suorittamaan tehtävää mutta joutuu vieläkin hassumpiin seikkailuihin ja kommelluksiin kuin Arthur joukkoa kootessaan.

Monty Pythonin hullu maailma, alkuperäiseltä nimeltään Monty Python and the Holy Grail, on yksi hauskimmista elokuvista koskaan ja siten klassikkoasemansa mittainen. Jo tv-sarjasta tuttu luova, täysin odottamattomiin suuntiin poukkoileva huumori on ehkä nerokkainta koomikkoryhmän koko uralla.

Monty Pythonin hullu maailma esitetään Yle Teemalla torstaina 19.09.2019 klo 21.00. Areenassa 14 päivää. Katso alta klassinen kohtaus, jossa Arthur ja sinnikäs Musta Ritari taistelevat.

Lisää luettavaa