Tänään tv:ssä: Ensi kertaa Suomen kanavilla – Vuoden 2016 tyylikkäässä jännärissä on suuri joukko huippunäyttelijöitä

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2016 valmistunut Yön eläimet.

20.10.2019 06:30

Losangelesilainen taidekauppias Susan Morrow elää yltäkylläistä, mutta epätyydyttävää elämää uuden miehensä rinnalla.

Eräänä viikonloppuna miehen lähdettyä jälleen yhdelle loputtomista liikematkoistaan Susan löytää postilaatikosta paketin, jota ei ole tilannut. Paketissa on romaani Yön eläimet. Kirjan on kirjoittanut Susanin ex-mies, johon hän ei ole pitänyt yhteyttä vuosiin.

Tom Fordin (A Single Man) ohjaaman visuaalisesti tyylikkään jännärin pääosissa nähdään laaja tähtikaarti, johon kuuluvat Amy Adams, Jake Gyllenhaal, Michael Shannon, Aaron Taylor-Johnson, Laura Linney, Isla Fisher, Armie Hammer, Karl Glusman, Andrea Riseborough ja Michael Sheen.

Yön eläimet esitetään Suomen tv-ensiesityksenä TV5-kanavalla sunnuntaina 20.10.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia