Tänään tv:ssä: 98 prosenttia kriitikoista on sitä mieltä että tämä elokuva on täyttä kuraa – Oletko samaa mieltä?

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2007 valmistunut Epic Movie.

17.12.2018 06:30

Esittelytekstin mukaan Epic Movie on hulvattoman eeppinen parodia neljästä orvosta, jotka saavat pääsyliput merkilliselle suklaatehtaalle. Sieltä poispääsy ei olekaan itsestäänselvyys, ja orpojen kreisi seikkailu jatkuu tehtaalta taikamaahan, Gnarniaan.

Hulvattomuus ja eeppisyys on tosin katsojan silmissä. Epic Movie oli kohtalainen kaupallinen menestys, mutta monet katsojat ja kriitikot vihasivat sitä. Esimerkiksi IMDb:ssä on lista heikoimmat käyttäjäarvosanat saaneista elokuvista. Epic Movie on listan sijalla 12 arvosanalla 2,3/10. Rotten Tomatoes -sivuston keräämistä kriitikkoarvioista vain 2 prosenttia on positiivisia.

Tämä haukuttu elokuva saattaa kuitenkin tarjota aimo annoksen camp-huumoria, jos sellaisesta sattuu pitämään.

Elokuvan pääosissa näyttelevät Kal Penn, Jayma Mays, Adam Campbell ja Faune Chambers. Ohjaajat Jason Friedberg ja Aaron Seltzer tunnetaan myös samantyyppisistä parodioista Date Movie, Meet the Spartans ja Vampires Suck.

Epic Movie esitetään Subilla maanantaina 17.12.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa