Tänään tv:ssä: Facebookin tie menestykseen oli pitkä ja riitaisa prosessi – illan elokuva kertoo Mark Zuckerbergin tarinan

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut The Social Network.

24.1.2018 05:05

David Fincherin ohjaama elokuva keskittyy paitsi Facebookin syntyyn ja sen perustajan Mark Zuckerbergin (Jesse Eisenberg) persoonaan myös moniin Facebookin perustamiseen liittyviin kiistoihin ja oikeusjuttuihin.

Zuckerberg tutustuu Harvardissa opiskelevien Winklevossin veljeksiin (Armie Hammer kaksoisroolissa) ja alkaa suunnitella heidän kanssaan yhteistä sosiaalista verkostoa. Saatuaan saitin alkuun Zuckerberg kuitenkin lopettaa veljeksiin kaiken yhteydenpidon ja jatkaa palvelun kehittämistä ystävänsä Eduardo Saverinin (Hämähäkkimiehen roolista tuttu Andrew Garfield) kanssa. Vaikutusvaltaiseen sukuun kuuluvat veljekset närkästyvät ja haastavat Zuckerbergin oikeuteen.

Poptähtenä paremmin tunnettu Justin Zimberlake esittää Napsterin perustaja Sean Parkeria, josta tuli Zuckerbergin yhteistyökumppani. Parker antaa Zuckerbergille hyvää konsulttiapua, mutta hänen roolihahmonsa on myös eräänlainen riidankylväjä, joka tulee Zuckerbergin ja Saverinin väliin.

Kuten kaikki tietävät, Facebookista tulee uskomaton menestys. Zuckerberg joutuu kuitenkin maksamaan siitä kovan hinnan.

The Social Network esitetään TV5-kanavalla keskiviikkona 24.01.2018 klo 21.00. Pikauusinta klo 00.30. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia