Tänään tv:ssä: Harvinainen tapaus – tästä suomalaisesta elokuvasta tehtiin Oscar-palkittu Hollywood-versio

Tänään nähdään televisiossa kotimainen elokuva Juurakon Hulda.

25.5.2016 06:27

Vuonna 1937 valmistunut Juurakon Hulda perustuu Hella Wuolijoen menestysnäytelmään.

Valentin Vaalan ohjaama komediallinen elokuva kertoo maalta Helsinkiin muuttaneesta piiasta, joka alkaa itseopiskelun avulla nostaa asemaansa. Pääosissa näyttelevät Irma Seikkula ja Tauno Palo.

Juurakon Hulda on siitä mielenkiintoinen suomalainen elokuva, että saman Wuolijoen näytelmän pohjalta on tehty myös yhdysvaltalainen elokuva Farmarin tytär (The Farmer’s Daughter), joka ilmestyi vuonna 1947. Pääosaa näytellyt Loretta Young sai suorituksestaan Oscarin.

Juurakon Hulda esitetään YLE TV1-kanavalla keskiviikkona 25.05.2016 klo 13.35. Katso alta pätkä elokuvasta.

Lisää luettavaa