Tänään tv:ssä: Helen Mirren riisuutuu alastomaksi hyvän asian puolesta

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2003 valmistunut Kalenteritytöt.

24.5.2017 06:27

Tositapahtumiin perustuva brittiläinen draamakomedia kertoo naisista, jotka päätyvät esiintymään nakukalenterissa hyväntekeväisyyden nimissä. Keinoja kaihtamattomat keskushenkilöt Chris ja Annie herättävät tempauksellaan pahennusta kotiseudullaan, mutta lopulta naiset kohoavat kysytyiksi tähdiksi Atlantin kummallakin puolella.

Kalenterityttöjä on verrattu Housut pois -elokuvaan, ja alkuasetelma onkin hyvin samanlainen. Työttömät tavismiehet on korvattu keski-ikäisillä englantilaisrouvilla. Kalenterityttöjen tarina lähtee samasta perusideasta kuitenkin eri suuntaan. Pääosissa näyttelevät Kultainen maapallo -ehdokkuudella roolistaan huomioitu Helen Mirren ja muun muassa Harry Potter -elokuvista tuttu Julie Walters. Näyttelijäkaartissa nähdään myös Rooma-sarjasta tuttu Ciarán Hinds.

Kalenteritytöt nähdään Hero-kanavalla keskiviikkona 24.05.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa