Tänään tv:ssä: Homoeroottinen klassikko vai armeijan propagandafilmi? Tämän elokuvan kulttimaine vain kasvaa

21.8.2015 06:27

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1986 valmistunut Top Gun, joka nosti Tom Cruisen supertähteyteen.

Top Gun oli vuonna 2012 kuolleen Tony Scottin toinen pitkä elokuva. Top Gun teki Scottista Hollywoodin A-sarjan ohjaajan ja nosti Tom Cruisen supertähteyteen.

Laivaston eliittilentäjistä kertovaa häpeilemättömän patrioottista elokuvaa haukuttiin aikoinaan pelkäksi Yhdysvaltain armeijan mainosfilmiksi. Myöhemmin elokuvassa on nähty myös homoeroottisia teemoja, mikä on kasvattanut sen kulttimainetta.

Kasarimusiikin säestämänä nostalgisena toimintaelokuvana Top Gun toimii joka tapauksessa mainiosti, ja Scottin visuaalinen lahjakkuus näkyy jokaisessa kohtauksessa.

Top Gunin esittää Nelonen perjantaina 21.08.2015 klo 21.00.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa