Tänään tv:ssä: Jännityselokuvassa nähdään yllätysloppu – ”Katsoja voi vain todeta tulleensa huijatuksi”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2003 valmistunut trilleri Identity.

26.4.2017 05:05

Moninkertainen murhaaja odottaa teloitusta, mutta hänen psykiatrinsa saa hänen tuomionsa viime tipassa uudelleenkäsittelyyn. Samaan aikaan rajuilma on saartanut sekalaisen joukon ihmisiä syrjäiseen motelliin, jossa heitä aletaan tappaa yksi kerrallaan – kuka on syyllinen ja miksi näin tapahtuu? Murhaajaksi epäillään vankia, jota poliisi on kuljettamassa toiseen vankilaan ja joka pääsi karkuun. Sitten ruumiita alkaa tulla lisää.

Tarina viedään ihmisjoukon keskuuteen, lattiatasolle. Katsoja pohtii toimintavaihtoehtoja syntyneessä uhkaavassa tilanteessa yhdessä elokuvan henkilöiden kanssa. Noin tunnin jännityksenkehittelyn jälkeen elokuva joutuu paljastamaan korttinsa. Koko juoni on perustunut todella kaukaa haettuun twistiin, jonka selvitessä katsoja voi vain todeta tulleensa huijatuksi.

John Cusack ja Ray Liotta vakuuttavat saarroksiin jääneen joukon voimahahmoina. Ohjauksesta James Mangold (Cop Land, Walk the Line, Wolverine).

Identity esitetään Kutosella keskiviikkona 26.04.2017 klo 22.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa