Tänään tv:ssä: Julkihomo kommunisti ja ateisti teki Jeesus-elokuvan, jonka katolinen kirkkokin tunnusti mestariteokseksi

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1964 valmistunut italialaiselokuva Matteuksen evankeliumi.

14.12.2017 05:05

Pier Paolo Pasolinin ohjaustyö on monien kriitikoiden mielestä paras elokuva Jeesuksen elämästä ja opetuksista. Matteuksen evankeliumi sai voimansa minimalistisesta ilmaisusta ja henkilöistä. Kuvausmiljöön väestöstä pääosin etsityt näyttelijät ja avustajat muodostivat huikean kasvogallerian, joka oli yhtä Pasolinin naturalistisen tyylin kanssa.

Ilmestyessään elokuva aiheutti vastalauseiden myrskyn, sillä Pasolini oli oman aikansa taidepiirien kauhukakara. Ateistiksi tunnustautunutta, marxistina tunnettua ja homoseksuaalia Pasolinia ei pidetty sopivana Jeesuksen elämäntarinan kuvaajana. Vastustajat eivät välittäneet siitä tosiseikasta, että ohjaaja ei muuttanut Raamatun tekstiä lainkaan, vaan kaikki elokuvan dialogi on peräisin evankeliumista.

Etelä-Italiassa kuvatun elokuvan sivuosissa nähdään paikallista maalaisväestöä. Jeesusta esittää espanjalainen opiskelija Enrique Irazoqui. Lopputulos on vaikuttava, karun kaunis Kristus-elokuva, jonka jopa katolinen kirkko julisti sittemmin mestariteokseksi.

Matteuksen evankeliumi esitetään Yle Teemalla torstaina 14.12.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa