Tänään tv:ssä: Kekseliäs kauhuelokuva oli vuoden 2017 yllätyshitti – Nyt ensimmäistä kertaa Suomen kanavilla

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2017 valmistunut Get Out.

22.11.2019 05:00

Chris (Daniel Kaluuya) on menossa ensimmäistä kertaa tyttöystävänsä Rosen (Allison Williams) vanhempien luokse kylään. Chris on huolissaan, sillä Rose ei ole kertonut vanhemmilleen poikaystävänsä olevan musta. Vanhemmat ottavat Chrisin kuitenkin avosylin vastaan.

Robottimaisesti käyttäytyvä musta palvelusväki herättää joukon kysymyksiä. Pian viikonloppuvisiitti saakin kammottavia käänteitä.

Jordan Peelen ohjaama ja käsikirjoittama kauhutrilleri rakentuu rodullisen tematiikan ympärille. Jo alussa luodaan viittaus natsi-Saksaan. Oudot tapahtumat rakentuvat rodunjalostuksen ympärille, ja rinnastukset orjatyövoimaan ovat selkeät.

Get Out ottaa kantaa rakenteelliseen rasismiin myös kääntämällä asetelmat päälaelleen – musta mies valkoisten lähiössä on vaarassa. Elokuva on ajoittain myös tajuttoman hauska – se pelaa etenkin poliittisuudella ja purkaa rodullisia ennakkoluuloja kiusallisiin sivulauseisiin.

Ilmestymisvuotensa todelliseksi yllätyshitiksi muodostunut Get Out on perinteistä kauhuelokuvaa kekseliäämpi. Jännitystä rakennetaan huolella, pieniä vihjeitä matkan varrella ripotellen.

Get Out nähdään Suomen tv-ensiesityksenä Kutosella perjantaina 22.11.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia