Tänään tv:ssä: Kolme nuorta naista järjestää polttarit – valmistelut riistäytyvät täysin käsistä

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Polttarittaret.

16.1.2018 06:27

Komediahitissä Morsiusneidot hääjärjestelyt aiheuttivat morsiusneitojen joukossa komediallisen valtataistelun, joka oli tuhota morsiamen suuren päivän. Polttarittaret tavoittelee menestystä hieman samanlaisista lähtökohdista, vaikka painotus ihmissuhteissa on melko erilainen.

Pitkäaikaisten ystävysten sijaan häitään valmisteleva Becky on pyytänyt morsiusneidoikseen kolme naista, jotka kouluaikoina kiusasivat häntä armotta. Kunniatehtävään pyydetty kolmikko ei tunnu kasvaneen teiniajoista aikuisiksi – ainakaan henkisesti.

Polttareiden valmistelut riistäytyvät nopeasti käsistä, ja pian Beckyllä (Rebel Wilson), Reganilla (Kirsten Dunst), Genalla (Lizzy Caplan) ja Katiella (Isla Fisher) on edessään unohtumattomat juhlat monessakin merkityksessä.

Polttarittaret nähdään Liv-kanavalla tiistaina 16.01.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia