Tänään tv:ssä: Kun Scarlett Johansson ei riitä – nettipornoon koukuttuneen miehen tarina

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Don Jon.

31.3.2017 06:27

Joseph Gordon-Levitt esittää pääosaa ohjaamassaan elokuvassa. Jon on koukussa nettipornoon. Jopa siinä määrin, että oikea seksi – jota sitäkin pelimiehellä riittää – ei pärjää vertailussa. Ei vaikka nainen olisi kuinka upea ja innokas.

Kuuma ja kiva Barbara (Scarlett Johansson) on lähimpänä mielikuvien täydellistä naista. Mutta seurustelleessaankin Jon turvautuu yhä mielellään oman käden oikeuteen, ja se jos mikä luo kitkaa suhteeseen.

Jonin oman navan ja sen välittömän lähitienoon ympärillä pyörivä maailma alkaa avartua vasta, kun hän kohtaa boheemin, elämää nähneen Estherin (Julianne Moore). Lemmiskelystä tuleekin väylä toisen ihmisen kohtaamiseen.

Don Jon esitetään Nelosella perjantaina 31.03.2017 klo 23.45. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia