Tänään tv:ssä: Arvaatko illan jännityselokuvan yllätyskäänteen ennalta?

28.2.2015 08:00

Tänään nähdään televisiossa Kuudes aisti -elokuvasta tunnetun M. Night Shyamalanin ohjaama Kylä vuodelta 2004.

Elokuva kertoo synkän metsän keskellä sijaitsevasta kylästä, jonka asukkaat ovat eristyksissä muusta maailmasta. Metsässä asuu olentoja, joita ei saa häiritä, mutta yksi kyläläisistä uhmaa vaaraa. Shyamalanin tyyliin lopussa odotettavissa on yllätyskäänne. Toisin kuin Kuudennen aistin kohdalla, monet elokuvan nähneet arvasivat sen etukäteen.

Pääosissa nähdään Bryce Dallas Howard, Joaquin Phoenix ja William Hurt.

Kylän esittää FOX-kanava lauantaina 28.02.2015 klo 21.00. Tarkista itse, onko yllätyskäänne helposti odotettavissa. Traileri alla.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa