Tänään tv:ssä: ”Liikuttava ja hauska elokuva” – Tämä neljän Oscarin voittaja oli 1980-luvun suurimpia menestyksiä

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1988 valmistunut Sademies.

17.10.2017 05:05

Sademiehen toinen päähenkilö Charlie Babbitt (Tom Cruise) on itsekeskeinen nuori juppi. Hän saa kuulla että hänen isänsä – jonka kanssa hän ei ole puhunut aikoihin – on juuri kuollut ja jättänyt mittavan perinnön. Charlien pettymykseksi perinnön suurin saaja onkin hänen vanhempi veljensä Raymond (Dustin Hoffman), jonka olemassaolosta Charlie ei ole edes tiennyt.

Raymond-veli on autistinen. Häntä on pidetty vuosia laitoshoidossa. Raymond on jäänyt henkisesti lapsen tasolle, mutta toisaalta hänellä on myös hämmästyttäviä kykyjä. Puhelinluettelon ulkoa oppiminen ei ole homma eikä mikään, ja neliöjuuret hän ilmoittaa taskulaskimen nopeudella. Hän on myös epänormaalin jääräpäinen. Jos hänen rutiineihinsa kajotaan siitä ei hyvää seuraa.

Charlie lähtee tapaamaan Raymondia tarkoituksenaan saada perintö itselleen. Charlie kidnappaa Raymondin, ja he matkaavat autolla halki Yhdysvaltain mantereen. Matkasta tulee kasvutarina, jonka aikana kahden täysin erilaisen veljeksen suhde muuttuu.

Sademies oli 1980-luvun suurimpia menestyksiä. Elokuva voitti neljä Oscaria: paras elokuva, miespääosa (Hoffman), ohjaus (Barry Levinson) ja alkuperäinen käsikirjoitus (Ronald Bass ja Barry Morrow).

”Kiehtova, monin paikoin liikuttava ja hauska elokuva”, kirjoitti Orlando Sentinel -lehden kriitikko.

Sademies esitetään Hero-kanavalla tiistaina 17.10.2017 klo 21.00. Katso alta klippi elokuvasta.

Lisää luettavaa