Tänään tv:ssä: Matti Nykäsen synnyttämästä ilmiöstä tehtiin pitkä elokuva jo paljon ennen Matti-elokuvaa – Nähdään Teemalla illalla

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1992 valmistunut Mestari.

26.3.2019 05:00

Anssi Mänttärin ohjaamassa elokuva perustuu vastikään kuolleen Matti Nykäsen vaiheisiin, vaikka nimet onkin muutettu ja tapahtumia dramatisoitu. Kyseessä ei siis ole varsinainen elämäkertaelokuva, jollainen Nykäsestä tehtiin vuonna 2006.

”Elokuva ei todellakaan ole kertomus Matti Nykäsestä, vaan ilmiöstä hänen ympärillään”, Mänttäri kertoi Ilta-Sanomissa tammikuussa 1992.

Mestarin varsinainen päähenkilö onkin Kari Väänäsen esittämä iltapäivälehden toimittaja nimeltä Eero Tyrni.

Tyrni ryhtyy jäljittämään kaikkien aikojen menestyneintä mäkihyppääjä Teemu Kimpilää (Konsta Mäkelä), joka katoaa epäonnistuttuaan Keski-Euroopan mäkiviikolla, eikä edes hänen vaimonsa (Eeva-Maria Mutka) tiedä, missä Teemu on. Hiihtoliitto, sponsorit ja Suomen valtiovaltakin haluavat tietää, mitä huippu-urheilijalle on tapahtunut.

Vaikka Mestarin aiheena oli suosittu ilmiö, elokuvan katsojamäärä jäi vaatimattomaksi. Maaliskuussa vuonna 1992 ensi-iltaan tullut Mestari keräsi teattereissa vaatimattomat 3 963 katsojaa.

Mestari esitetään Yle Teemalla tiistaina 26.03.2019 klo 21.40. Katsottavissa Areenassa 30 päivää.

Mestarin piti alun perin tulla televisiosta jo 5. helmikuuta, kaksi päivää Nykäsen kuoleman jälkeen, mutta elokuvan esitysajankohtaa siirrettiin maaliskuun loppuun.

Katso Mestarin traileri alta.

Lähde: Elonet

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia