Tänään tv:ssä: Mitä tapahtuu kun yhdistetään Kauhea kankkunen ja Paluu tulevaisuuteen

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut Hot Tub Time Machine – Kasarikankkunen.

15.6.2016 06:27

Kauhea kankkunen -komediahitin ja Paluu tulevaisuuteen -elokuvien ideoita yhdistelevä komedia kertoo elämän kolhimista kaveruksista. Adam (John Cusack), Nick (Craig Robinson) ja Lou (Rob Corddry) lähtevät Loun itsemurhayrityksen jälkeen ”maailman cooleimpaan hiihtokeskukseen” rentoutumaan poikaporukalla. Mukana seuraa Adamin nuori sisarenpoika Jacob (Clark Duke), jolla on hieman vaikeuksia sopeutua vanhempien miesten seuraan.

Parhaat päivänsä nähnyt hiihtokeskus saattoi olla maailman coolein 1980-luvulla, mutta nyt se muistuttaa lähinnä vanhainkotia, jossa laukkuja raahaa kiukkuinen, yksikätinen Phil (Crispin Glover). Miehet eivät kuitenkaan lannistu, vaan lataavat itsensä täyteen alkoholia ja hyppäävät huoneensa terassilla sijaitsevaan poreammeeseen – ja samalla 80-luvulle.

Elokuva sai vuonna 2015 jatko-osan.

Hot Tub Time Machine – Kasarikankkunen esitetään FOX-kanavalla keskiviikkona 15.06.2016 klo 22.10.

Lisää luettavaa