Tänään televisiossa: näin kävi varapresidentin epäonnisessa kampanjassa

5.3.2014 06:27

Tänään nähdään televisiossa Yhdysvaltain varapresidentiksi pyrkineen Sarah Palinin vaalikampanjasta kertova Pelin henki (Game Change). Julianne Moore esittää alaskalaista kuvernööriä hienovaraisesti ja vakavasti.

Komediaohjaajana tunnetun Jay Roachin (Austin Powers, Perhe on painajainen) elokuvassa vaalikampanjasta ei tehdä parodiaa, vaikka se surkuhupaisia vaiheita sisältääkin. Palinin kustannuksella pilailu jätetäänkin Saturday Night Liven Tina Feylle. Suorastaan dokumentaarisella otteella kuvattu ja vetävästi etenevä elokuva edustaa televisiodraamaa parhaimmillaan.

Moore ja John McCainia esittävä Ed Harris voittivat ansaitusti rooleistaan Kultaiset maapallot. Kolmannen hienon roolityön tekee Woody Harrelson poliittisena neuvonantajana.

Pelin hengen esittää TV1 keskiviikkona 5.3.2014 klo 22.00.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa