Tänään tv:ssä: Tiesitkö tätä? Kaikkien tunteman scifi-klassikon jatko-osa jäi Star Wars -ohjaajan viimeiseksi elokuvaksi

Tänään nähdään televisiossa RoboCopin ensimmäinen jatko-osa vuodelta 1990.

20.11.2018 06:30

RoboCop 2:n ohjauksesta vastaa Imperiumin vastaiskun ohjaaja Irvin Kershner (1923–2010). Robocop 2 jäi ehkä arvostetuimman Star Wars -elokuvan tekijän viimeiseksi elokuvaksi.

RoboCop 2 sijoittuu alkuperäisen tapaan tulevaisuuden Detroitiin, jonka suuryritys OCP on syössyt sekasorron valtaan. Miljoonakaupungin poliisivoimat ovat lakossa, ja kansalaisten tuvallisuus on ainoastaan RoboCopin (Peter Weller) käsissä. Toinen toistaan tiukempia vaaratilanteita aiheuttaa myös yleistyvä superhuume Nuke, jonka tuotannon alkulähteille RoboCop pyrkii.

Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Sin Cityn luoja, ohjaajanakin tunnettu sarjakuvataiteilija Frank Miller. Millerin käsikirjoitusta tosin muokattiin myöhemmin, ja mukaan tuli toinen käsikirjoittaja Walon Green.

RoboCop 2
nähdään FOX-kanavalla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 21.11.2018 klo 01.30. Katso alta klippi elokuvasta.

Lisää luettavaa