Tänään tv:ssä: Näin seksiä käytetään aseena

26.8.2014 06:27

Tänään nähdään televisiossa rakkausdraama Closer – Iholla vuodelta 2004.

Hollywood-tähtien terävimmällä kärkikaartilla roolitetun rakkausdraaman ohjauksesta vastaa Oscar-palkittu ohjaaja Mike Nichols (Miehuuskoe, Sydän karrella, Angels in America).

Closer – Iholla perustuu brittiläisen Patrick Marberin näytelmään. Vaikka elokuva on amerikkalaisten tekemä, tapahtumapaikka on edelleen alkuperäisen näytelmän mukaisesti Lontoo.

Alice (Natalie Portman) on entinen yökerhotanssija, joka on muuttanut New Yorkista Lontooseen. Dan (Jude Law) tekee töitä sanomalehdessä. Anna (Julia Roberts) on valokuvaaja ja Larry (Clive Owen) lääkäri.

Elokuva seuraa tämän nelikon ihmissuhdekoukeroita muutamien vuosien ajan. Parit vaihtuilevat. Manipulointi ja tunnekylmä kieroilu kuuluvat pelin henkeen. Seksi on pelkkä ase, jolla suoritetaan taktisia siirtoja edun saamiseksi itselle.

Closer nähdään Liv-kanavalla tiistaina 26.08.2014 klo 22.15.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa