Episodin päätoimittaja Jouni Vikman innostui elokuvan ilmestyessä siitä niin paljon, että kirjoitti siitä Hohto-lehden numeroon 7/2002 peräti viiden tähden arvion. Julkaisemme arvion alla.
Mielenkiintoisen suomennoksen Radalla saanut The Sweetest Thing on ihastuttavan räävitön elokuva. Se menee rohkeasti sinne, minne yksikään pieru-, kakka- ja pissahuumorielokuva ei ole aikaisemmin mennyt. The Sweetest Thing ohittaa nuo huumorinlähteet ja repii hauskuutensa suoraan seksistä, sen noloista akteista, elimistä ja eritteistä. Tissi-, molo- ja naintivitsejä riittää. Niille pyhitetään kokonaisia kohtauksia. Itse asiassa – niille pyhitetään kokonaisia musikaalinumerokohtauksia!
Ohjaaja Roger Kumble on aikaisemmin rikastuttanut maailmaa lähinnä Cruel Intentions -filkalla ja sen jatko-osalla. Miehen ammattitaidottomuus on selvää tätäkin elokuvaa katsellessa. Kohtausten rytmitys ei oikein toimi ja varsinkin päähenkilöiden keskustelut ovat uskomattoman levotonta kameranheilutusta ja leikkaamista naamasta toiseen. Todennäköisesti elokuva toimiikin paremmin kotona TV:stä katsottuna kuin elokuvateatterin isolta kankaalta.
Ei ole mikään yllätys, että USA:ssa elokuvalle lätkäistiin R-luokitus (”for strong sexual content and language”). Välillä kun tuntui, ettei edes meidän K-18 -luokitustamme vastaava NC-17 olisi ollut liioittelua. Meillähän elokuvaa markkinoidaan romanttisena komediana – tosin K-15 –ikärajalla. Leffan rivoutta korostaa se, että toheloiden teinipoikien sijaan tuhmuuksia suoltavat fiksut, hieman alle kolmekymppiset naiset täydellä pokerinaamalla.
The Sweetest Thing onkin naisten elokuva. Sen käsikirjoituksesta vastaa Nancy Pimental, joka on kirjoittanut myös tv-sarjaa South Park. Tällä naisella on vakavasti likainen mielikuvitus! Hänen aivoituksiaan yleisölle välittävät Cameron Diaz, Christina Applegate ja Selma Blair. Diaz ei ole koskaan näyttänyt niin hyvältä kuin tässä elokuvassa ja myös Applegate on hurmaavimmillaan sitten Pulmuset-komediasarjan, jossa hän näytteli epäkelvon Bundyn perheen totaaliblondia Kelly-tytärtä. Kolmikon välillä on sellaista kemiaa, että oksat pois. Kaikki muut henkilöhahmot, miespääosanesittäjä Thomas Jane mukaan lukien, ovat heidän rinnallaan täysiä statisteja.
Arvon leidit esittävät sinkkuelämän uranuurtajia, jotka hallitsevat pelin täysin. He pyörittävät ihailijoitaan miten haluavat vaarantamatta omia tunteitaan ja mielenrauhaansa. Kunnes tietysti vastaan tulee se oikea tai ainakin edes mahdollisesti sellainen. Christinaa esittävä Diaz törmää juhliessaan mieheen, josta voisi olla aineksia enempäänkin kuin vain yhden yön iloksi. Tästä kehkeytyy kohellusseikkailu, jossa tytöt entisin asein lähtevät metsästämään miesraukkaa, kunnes havaitaan, että peliä pelaamalla ei voiteta todellisia tunteita ja blaa blaa. Onneksi elokuva säilyttää selkärankansa loppuun asti, eikä lähde vesittämään itseään turhalla tunteilulla.
Varsinkin Diaz ja Applegate osoittavat olevansa erittäin muuntautumiskykyisiä näyttelijöitä. Tämän huomaa erityisesti täysin turhasta ja toiminnan pysäyttävästä, mutta ah niin hauskasta elokuvakollaasikohtauksesta, jossa he esittävät hepenekaupassa erilaisia roolihahmoja muista elokuvista. Muutenkin elokuva nojaa niin paljon yksittäisten, rivoa vitsiä rakentavien kohtausten varaan, että on turha edes miettiä sille mitään järkevää juonta. Itse asiassa tuntuu siltä kuin katsoisi hyvän komediallisen saippuaoopperasarjan erinomaista jaksoa. Kuvittele sekoitus Melrose Placea surrealistisimmillaan ja South Parkia kaksimielisimmillään, niin saat aika hyvän käsityksen The Sweetest Thingistä.
Vaikka elokuvan vitsit vetoavat katsojan aivojen infantiileimpaan osaan, niin jotenkin se onnistuu tekemään sen Kenny Everettin tyyliin parhaalla mahdollisella maulla. Sen räävittömyyksiä voisi kutsua jopa älykkäiksi. Hyvällä mielikuvituksella limaisen kuoren alta on välillä löytävinään myös kommentointia amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja sen ajatusmaailman vinoumista. On lisäksi vaikea kuvitella, että Not Another Teen Movien tyyppisiä tekeleitä tuijottavat esiteinit ymmärtäisivät kaikkia viittauksia jopa neljännesvuosisadan takaisiin teinileffoihin. Tai sitten vain haluan puolustella sitä, että nauroin vedet silmissä ääneen rasvaisille jutuille puolentoista tunnin ajan.
Tähdet: ★★★★★