Tänään tv:ssä: salamurhatun hollantilaisohjaajan elokuvasta tehtiin Hollywood-versio

22.4.2014 06:27

Tänään nähdään televisiossa draamakomedia Blind Date – Sokkotreffit vuodelta 2007.

Näyttelijänä paremmin tunnettu Stanley Tucci esittää ohjaamansa elokuvan miespääosassa Donia, joka järjestää sokkotreffeiksi naamioituja tapaamisia vaimonsa Jannan (Patricia Clarkson) kanssa.

Näytelmä toistuu Donin työpaikalla, kulahtaneessa yökerhossa, ilta toisensa jälkeen. Vain roolileikkien kautta Don ja Janna kykenevät keskustelemaan asioista, joista muuten olisi vaiettava.

Sokkotreffien innoittajana on toiminut hollantilaisen Theo van Goghin ohjaama samanniminen elokuva, joka valmistui vuonna 1996.

Maalari Vincent van Goghin veljen pojanpojanpoika tunnetaan paitsi elokuvistaan myös siitä, että hän kritisoi voimakkaasti islamia ja joutui salamurhan kohteeksi vuonna 2004 ollessaan polkupyörällä matkalla töihin.

Blind Date – Sokkotreffit esitetään Liv-kanavalla 22.04.2014 klo. 21.00.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa