Tänään tv:ssä: Suosittelemme tätä komediaa roisin huumorin ystäville – ”Jo ensimmäiset kolme minuuttia ovat unohtumattomat!”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2004 valmistunut komedia White Chicks. Elokuvan on ohjannut Keenen Ivory Wayans, ja pääosaa esittävät hänen veljensä Shawn ja Marlon. Veljeskolmikko on käsikirjoittanut ja tuottanut elokuvan yhdessä.

17.10.2017 06:27

Amerikkalainen komedia on 2000-luvulla sisältänyt kaksi alalajia: hillityn aikuinen romanttinen komedia sekä nuoremmalle väelle suunnattu pieruhuumoriörvellys.

Myös Scary Movien takana olleet Wayansin veljekset tunkeutuvat White Chicks -komedialla syvälle jälkimmäiseen genreen. Niin syvälle, että sen joka nyrpistelee nenäänsä pieruhuumorille ei kannata missään nimessä edes harkita elokuvan katsomista.

Tämän rajauksen jälkeen pitää heti seuraavaksi todeta, että elokuva on omassa lajissaan varsin onnistunut. Wayansien kreisihuumori ei rajaa itseään pelkästään eritteiden puolelle, vaikka White Chicksin pakollinen vessakohtaus kieltämättä nousee aivan omiin sfääreihinsä uskomattomien äänitehosteidensa ansiosta.

Veljekset eivät kuitenkaan vieroksu mitään muutakaan älyttömyyttä, ja tapaa jolla he laittavat itsensä peliin fyysisinä koomikkoina ei voi olla ihailemattakaan. Käsikirjoituksesta saa älyllisiä vitsejä etsiä melko turhaan, mutta sen vastaansanomaton vauhti ja koheltamiseen perustuvat hauskuudet kuuluvatkin enemmän perinteeseen, joka saa alkunsa sirkusten klovniesityksistä. Jo ensimmäiset kolme minuuttia ovat unohtumattomat, ja se joka niistä selviää pystynee katsomaan elokuvan loppuunkin, vaikka sen pituus lähentelee kahta tuntia.

Shawn ja Marlon esittävät parina työskenteleviä FBI-agenttiveljeksiä Kevin ja Marcus Copeland. Kevin on sitoutumiskyvytön naistenmies, Marcus taas tiukasti naimisissa. Veljesten urat ovat uhkaavasti laskussa, kun useat epäonnistumiset ovat johtaneet heidät yhä mitättömämpien hanttihommien pariin. He haluavat kuitenkin näyttää mihin pystyvät!

Kahden sieppausuhan alla olevan rikkaan blondin tapauksen selvittely johtaa heidät esiintymään näiden nahoissa ja vaatteissa yhden viikonlopun ajan, mikä luonnollisesti johtaa toinen toistaan hauskempiin sattumuksiin. Komedia perustuu voittopuolisesti slapstickiin, erilaisiin väärinkäsityksiin ja sukupuolirooleille irvimiseen. Marcus saa blondina todella sitkeän miespuolisen ihailijan, Kevin taas ihastuu kauniiseen reportteriin. Ja kaiken tämän ohessa heidän esittämiensä naikkosten ystävättäret haluavat tietenkin shoppailla ja bilettää heidän kanssaan.

White Chicksin huumori on ehkä matalamielistä, mutta jos unohdetaan turhat hienostelut niin on pakko myöntää että se kaikesta huolimatta useimmiten toimii. Roisin huumorin ystäville elokuvaa on suorastaan pakko suositella, muut voivat sen jättää huoletta väliin.

White Chicks esitetään TV5-kanavalla tiistaina 17.10.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa