Tänään tv:ssä: Tähänkö päättyi Harrison Fordin Indiana Jones -pesti?

Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull

Tänään nähdään televisiossa Indiana Jones -elokuvasarjan toistaiseksi viimeinen osa Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta, joka ilmestyi vuonna 2008.

Arkeologisankari Indiana Jones (Harrison Ford) suuntaa yhdessä moottoripyöräilijänuorukaisen (Transformers-elokuvien Shia LaBeouf) kanssa Etelä-Amerikkaan legendaarisen kristallikallon jäljillä. Aarteen joutuminen vääriin käsiin voisi saattaa maailmanrauhan vaakalaudalle.

Onko tämä Harrison Fordin viimeinen esiintyminen Indiana Jonesina? Voi olla, sillä Fordilla on ikää jo 73 vuotta, ja elokuvasarjan uudelleenkäynnistys uudella pääosan esittäjällä on ollut suunnitteilla.

Kristallikallon valtakunta sai Episodin ensi-ilta-arviossa neljä tähteä. Pienet puutteet, kuten sivuosien esittäjät, logiikan ja uskottavuuden puute sekä juonen heppoisuus eivät pääse häiritsemään katselukokemusta, siitä meno ja meininki pitää huolen, kirjoitti Jouni Vikman arviossaan toukokuussa 2008.

Kristallikallon valtakunta nähdään nelosella maanantaina 29.02.2016 klo 21.00.

(Episodi/JH)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut