Tänään tv:ssä: Tämä elokuvasarja on tuottanut jo 2,5 miljardia – päätähden palkkiokin kasvoi 20-kertaiseksi

Tänään nähdään televisiossa Nälkäpeli-elokuvasarjan ensimmäinen osa vuodelta 2012.

26.9.2016 06:27

Sursuosion saaneen elokuvasarjan ensimmäisessä osassa nuori Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) joutuu keskellä karmivaa tosi-tv-kilpailua, jossa nuoret laitetaan kilpailemaan toisiaan vastaan siihen asti, kunnes vain yksi on hengissä.

Elokuva perustuu Suzanne Collinsin samannimiseen kirjaan. Jennifer Lawrencen lisäksi elokuvan näyttelijäkaartiin kuuluvat Liam Hemsworth, Josh Hutcherson, Elizabeth Banks, Woody Harrelson ja Lenny Kravitz. Ohjauksesta vastaa Gary Ross.

Nälkäpeli aloitti yhden kaikkien aikojen suosituimmista elokuvasarjoista. Yhteensä Nälkäpeli-elokuvasarja on tuottanut noin 2,9 miljardia dollaria (2,5 miljardia euroa). Jennifer Lawrence saikin menestyksen jälkeen tuntuvan palkankorotuksen: ensimmäisestä elokuvasta päätähdelle maksettiin 500 000 dollaria, mutta seuraavassa elokuvassa Vihan liekit palkkio kasvoi 20-kertaiseksi eli 10 miljoonaan dollariin.

Nälkäpelin esittää Nelonen maanantaina 26.09.2016 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa