Tänään tv:ssä: Tämä on kaikkien aikojen paras road movie – ”Aikanaan jotain ennennäkemätöntä”

Easy Riderin mainoslauseen mukaan elokuvassa lähdetään etsimään Amerikkaa muttei löydetä sitä mistään.

11.1.2017 06:27

Moottoripyöräilevät ystävykset Billy (Dennis Hopper) ja Wyatt eli Captain America (Peter Fonda) ovat hankkineet ison määrän rahaa huumeiden salakuljettamisella. He lähtevät moottoripyörillään Los Angelesista New Orleansiin päämääränä Mardi Gras -festivaali. Matkalla tulee vastaan pikkukaupunkeja, hippikommuuni ja ahdasmielisiä punaniskoja. He ystävystyvät juopon lakimiehen (Jack Nicholson) kanssa, joka lähtee heidän mukaansa.

Easy Riderin matkanteossa on viittauksia lännenelokuvaan. Moottoripyörät ovat hevosia tässä 60-luvun kapinallisten westernissä. Soundtrackilla soi legendaarisen Steppenwolfin Born to Be Wildin lisäksi Jimi Hendrix ja The Byrds. Easy Rider piirtää voimakkaan kuvan 60-luvun lopun Yhdysvalloista, yhteiskunnasta, jota järkytti Vietnamin sota ja salamurhat.

Easy Rider oli näyttelijänä paremmin tunnetun Dennis Hopperin esikoisohjaus. Hän ja elokuvan tuottajana toiminut Peter Fonda esittivät myös elokuvan pääosat. Lisäksi Hopper ja Fonda tekivät käsikirjoituksen yhdessä Terry Southernin (Tohtori Outolempi) kanssa. Jack Nicholson on roolissaan erinomainen. Easy Riderista tuli hänen läpimurtonsa.

Easy Riderin epätavalliset antisankarit ja improvisoitu tapa tehdä elokuvaa olivat elokuvan ilmestyessä jotain ennennäkemätöntä. Musiikkia käytetään musiikkivideoiden tyyliin vuosia ennen musiikkivideoiden tuloa.

Easy Rider oli pienellä budjetilla tehty elokuva, josta tuli valtaisa menestys ja palkittu kulttiklassikko. Se rohkaisi myös Hollywood-studioita avaamaan ovet monille uusille vaihtoehtoelokuvien ohjaajille. Kun Episodin numerossa 3/2005 listattiin kaikkien aikojen parhaat road moviet, niin Easy Rider oli listan ykkönen.

Elokuva nähdään Kutosella 11.01.2017 klo 22.00. Katso alta maistiaisiksi elokuvan hieno alkutekstijakso.

Kutonen Ke 11.01.2017 klo 22.00

Lisää luettavaa