Tänään tv:ssä: Tämä katastrofaalisen hauska komediahitti naurattaa vedet silmissä

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2000 valmistunut komedia Perhe on painajainen (Meet the Parents).

8.12.2016 06:27

Greg (Ben Stiller) haluaa naimisiin rakastamansa Pamin (Teri Polo) kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, ennen kuin liitolle on saatu morsiamen isän siunaus. Tulevaa vävyä ei ole esitelty tälle vielä lainkaan, joten edessä on viikonlopun vietto Pamin vanhempien luona.

Näyttelijälegenda Robert De Niro osoittaa pärjäävänsä mainiosti myös koomisessa roolissa Pamin vanhakantaisena isä Jackinä. Kuten arvata saattaa, Greg epäonnistuu rehellisistä yrityksistään huolimatta vakuuttamaan tulevaa appea sopivuudestaan tämän tyttärelle, ja viikonlopusta muodostuu vedet silmissä naurattavien kommellusten ja katastrofien kavalkadi.

Perhe on painajainen oli elokuvateattereissa iso hitti, ja se synnytti kokonaisen elokuvasarjan. Kakkososa Painajainen perheessä (Meet the Fockers) ilmestyi vuonna 2004 ja elokuvasarjan toistaiseksi viimeinen osa Pienin painajainen perheessä (Little Fockers) vuonna 2010.

Eokuvassa näyttelevät myös Blythe Danner ja Owen Wilson. Ohjauksesta vastaa Austin Powers -elokuvien tekijä Jay Roach.

Perhe on painajainen nähdään Hero-kanavalla torstaina 08.12.2016 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa