Tänään tv:ssä: Tämä kauhuelokuvan klassikko uusitaan jälleen – emme valita!

wicker-man-christopher_lee

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1973 valmistunut Uhrijuhla (The Wicker Man). Robin Hardyn ohjaama elokuva on painostava brittikauhun mestariteos. Elokuva nähtiin Yle Teemalla viimeksi marraskuun lopulla, mutta pikauusinta ei haittaa, kun näin hieno klassikko on kyseessä.

Korkeamoraalinen kristitty poliisi saapuu pienelle skotlantilaiselle saarelle tutkimaan nuoren tytön katoamista. Saaren ystävällisistä hippipakanoista ei kuitenkaan ole avuksi.

Christopher Leen yksi mieleenpainuvimmista rooleista vavisuttaa yhä. Leen ohella elokuvassa näyttelevät Edward Woodward ja Britt Ekland. Paul Giovannin folk-henkinen soundtrack maalaa painostavaan ilmapiiriin.

Elokuvasta tehtiin vuonna 2006 koominen uusintaversio, jonka pääosassa näyttelee Nicolas Cage.

Nyt esitetään kuitenkin onneksi alkuperäinen elokuva. The Wicker Man nähdään YLE Teemalla HD-lähetyksenä sunnuntaina 14.02.2016 klo 23.40.


(Episodi/JH)