Tänään tv:ssä: Tämä Samuli Edelmann -elokuva joutui hovioikeuden päätöksellä esityskieltoon

1.2.2015 08:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut kotimainen elokuva Riisuttu mies.

Aku Louhimiehen ohjaaman elokuvan tuotanto aiheutti poikkeuksellisen skandaalin. Elokuvan alkuperäinen käsikirjoittaja Veli-Pekka Hänninen haastoi tuotantoyhtiön oikeuteen, koska hän ei hyväksynyt käsikirjoitukseensa tehtyjä muutoksia. Helsingin hovioikeus asetti elokuvan esityskieltoon. Hänninen pääsi myöhemmin sopimukseen elokuvan rahoittajien kanssa, mikä mahdollisti dvd-julkaisun ja televisioesitykset. Valkokankaalla Riisuttua miestä ei tällä tietoa enää kuitenkaan nähdä.

Samuli Edelmann esittää Anttia, nelikymppistä pappia, joka soittaa rockbändissä kollegansa Markun (Mikko Kouki) kanssa. Antin kunnianhimoinen asessorivaimo Tuula (Matleena Kuusniemi) yrittää lobata Antista piispaa ja vehkeilee paikastaan vapaaehtoisesti luopuvan piispan (Jussi Parviainen) kanssa.

Hännisen käsikirjoitus perustuu hänen omiin kokemuksiinsa pastorina. Mahdotonta sanoa millainen lopputuloksesta olisi tullut, jos elokuva olisi tehty Hännisen toiveiden mukaisesti, mutta hänen suivaantumisensa ymmärtää. On helppo uskoa, että Louhimiehen tulkinta papin elämästä ja seurakuntatyöstä ei vastaa Hännisen näkemystä.

Hänninen on kertonut halunneensa kirjoittaa Billy Wilder -henkisen pinnalta kepeän komedian, jossa käsitellään syvemmällä armon ja vapautuksen teemoja. Louhimiehen käsittelyssä Riisutusta miehestä on tullut mielikuvitukseton farssi. Voisi luulla elokuvan nimen viittaavaan pappismiehen henkiseen riisuutumiseen, mutta sen sijaan keskitytään esittelemään Edelmannia, Koukia ja Parviaista fyysisesti riisuttuina. Riisuttu mies pursuaa väsynyttä ja mautonta munasillaan örveltämistä, jota on nähty suomalaisissa elokuvissa muutenkin aivan liikaa.

Antin hahmosta on tehty ylensyönyt ja tahdoton miespissis, jonka on pakko kokeilla kaikkia kuolemansyntejä. Ikään kuin katsoja ei muuten uskoisi, että papeillakin on inhimillisiä heikkouksia. Ilmeisesti elokuvassa on haluttu myös ottaa kantaa tekopyhyyteen kirkon piirissä, mutta siinä ei käsitellä uskonasioita tai hengellisyyttä oikeastaan lainkaan eikä tuoda esiin minkäänlaista älyllistä kuvausta pappien työn ristiriidoista.

Epäuskottavien ihmissuhdekuvioiden ja vehkeilyn lisäksi nähdään väkisin väännettyjä raamatullisia viittauksia kuten ystävän kolmesti kieltäminen ja ainoastaan naurettavuudessa raamatullisiin mittoihin yltävä aasilla ratsastus.

Riisuttu mies nähdään Subilla sunnuntaina 1.2.2015 klo 21.00.

Jussi Huhtala

Lisää luettavaa