Tänään tv:ssä: Tätä veristä toimintafantasiaa et nähnyt elokuvateatterissa – nyt voi tilanteen korjata

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut toimintafantasia Drive Angry.

19.6.2016 06:27

Kun tunnetun näyttelijän tähdittämä elokuva jää vähälle huomiolle tai jopa kokonaan ilman teatterilevitystä, voi usein vetää tietyt johtopäätökset elokuvan tasosta. Kuitenkaan nyt tilanne ei ole niin toivoton.

Nicolas Cage on autolla hurjasteleva salaperäinen kovanaama, joka on kostoretkellä. Mukaansa hän saa Amber Heardin esittämän seksikkään karkulaisen.

Paljon autolla kaahaamista ja vielä enemmän verta sisältävä elokuva kumartaa positiivisessa mielessä 1970-luvun eksploitaatio-elokuville.

Drive Angry esitetään MTV3-kanavalla sunnuntaina 19.06.2016 klo 23.45. Katso traileri alta.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa