Tänään tv:ssä: Toimintaa ruudun täydeltä – oman aikansa kallein ja väkivaltaisin elokuva pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan

Tänään nähdään televisiossa Rambo-elokuvasarjan kolmas osa vuodelta 1988.

29.3.2017 06:27

Sylvester Stallonen esittämä Vietmanin sodan veteraani John Rambo lähtee Afganistaniin kuultuaan kouluttajansa eversti Trautmanin (Richard Crenna) jääneen siellä sotivien venäläisjoukkojen vangiksi.

Rambo – taistelija 3 oli valmistuessaan maailman kallein elokuva. Sen budjetiksi on arvioitu 63 miljoonaa dollaria. Peter MacDonaldin ohjaustyöstä ei kuitenkaan tullut yhtä suurta menestystä kuin aiemmista Rambo-elokuvista.

Guinnessin ennätysten kirjassa vuonna 1990 Rambo 3 nimettiin kaikkien aikojen väkivaltaisimmaksi elokuvaksi. Siinä on 221 väkivaltakohtausta ja yli 108 kuolemaa. Ennätys lienee sen jälkeen rikkoutunut.

Rambo – taistelija 3 nähdään TV5-kanavalla keskiviikkona 29.03.2017 klo 21.00 ja torstaina 30.03.2017 klo 23.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa