Tänään tv:ssä: Väkivaltainen rikosleffa onnistui huijaamaan katsojia – elokuvassa myös mustaa huumoria

Omalaatuinen, mutta hyvä elokuva. IMDb-arvosana on 8,1.

17.8.2019 09:03

Nykyään sarjaksikin asti tehty elokuva Fargo nähdään tänään televisiosta. Kyseessä on Joel ja Ethan Coen -ohjaajaveljesten erittäin hieno ja omalaatuinen leffa.

Tarinassa William H. Macyn esittämä autokauppias päätyy epätoivoiseen tekoon rahan vuoksi. Lopputuloksena ei voi Cohen-tyyliin olla muuta kuin mustaa huumoria väkivaltaisella kuvastolla höystettynä.

Macy halusi roolin aikoinaan epätoivoisesti itselleen. Hän kävi kaksi kertaa koekuvauksissa, mutta ei kuullut ohjaajista. Kun kuvauksia oltiin hiljalleen aloittamassa, Macy matkusti paikalle ja vitsaili tappavansa ohjaajien koirat, jos he eivät palkkaa häntä. Hän sai roolin.

Tekijät myös hiukan huijasivat yleisöä. Elokuvaa väitettiin tositapaukseksi, vaikka näin ei ollut.

Fargo näkyy Fox-kanavalta tänään 17.8.2019 kello 22.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia