Tänään tv:ssä: kännäävä supersankari saa hirvittävää tuhoa aikaan

21.4.2014 11:00

Tänään nähdään televisiossa toimintaelokuva Hancock vuodelta 2008.

Will Smithin esittämä alkoholiin menevä John Hancock saa supervoimat ja alkaa käyttää kykyjään urotekoihin. Samalla väärinymmärretty sankari saa kuitenkin aikaan myös tuhoa ja skandaaleja.

Hancock poikkeaa muista supersankareista luonteeltaan ja käytökseltään, kuvailtiin nimihenkilöä Episodin arviossa heinäkuussa 2008.

Vaikka Hancock ottaa konnia kiinni ja toimii yhteistyössä virkavallan kanssa, hän tekee sen avoimen vastahakoisesti ja saa samalla hirvittävän määrän tuhoa aikaan pistäen päreiksi rakennuksia, autoja sekä muuta julkista ja yksityistä omaisuutta, arviossa todettiin.

Elokuva sai arviossa kaksi tähteä.

Hauskaksi tarkoitetut osuudet eivät naurata eivätkä toimintakohtaukset säväytä, arviossa kirjoitettiin.

Hancock esitetään TV5-kanavalla maanantaina 21.04.2014 klo 21.00. Katso traileri alta.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa