Tänään tv:ssä: Venäläiselokuva joka kuvaa suomalaiset verenhimoisina hirviöinä

24.5.2015 07:57

Tänään nähdään televisiossa venäläinen kauhukomedia Shopping Tour.

Meillä teattereissakin nähty elokuva kertoo äidistä ja hänen teini-ikäisestä pojastaan, jotka lähtevät ostosmatkalle Suomeen. Ostosmatka saa kammottavan käänteen, kun joukko suomalaisia kannibaaleja hyökkää Gigantti-tavaratalossa pahaa-aavistamattomien venäläisturistien kimppuun.

Shopping Tour on pienen budjetin elokuva, joka kuvattiin found footage -tyyliin kännykkäkameralla. Mihail Brašinskin tohjaaman elokuvan budjetti oli vaatimattomat 55 000 euroa.

Elokuvan ohjaaja tuntee hyvin suomalaiset, sillä hän on asunut Turussa. Hänestä oli hauska idea kuvata suomalaiset kannibaaleina.

– Venäjällä on vallalla stereotyyppi, jonka mukaan suomalaiset ovat kylmiä pohjoisen ihmisiä, jotka eivät katso silmiin eivätkä koskettele toisiaan. Halusin rikkoa stereotyyppejä. Idea suomalaisista kannibaaleina vaikutti minusta hauskalta, Brašinski kertoi Episodin haastattelussa syksyllä 2012.

Shopping Tour esitetään FOX-kanavalla sunnuntaina 24.05.2015 klo 21.00.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa