Tänään tv:ssä: Viiden tähden rikoselokuva vuodelta 2015 – ”Jo alkukohtauksen perusteella jotain suurta ja järisyttävää”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut Suburra.

24.1.2018 06:27

Stefano Solliman ohjaaman italialaistrillerin verkko ulottuu Vatikaanista ja maan parlamentista aina paikallisten rikollisten kautta mafiaan. Valtataistelu käydään arvokkaan rakentamattoman merenranta-alueen omistuksesta.

Elokuva on saanut nimensä antiikin Rooman kaupunginosasta, joka toimi poliitikoiden ja rikollisten kohtauspaikkana. Vuoteen 2011 sijoittuva elokuva kertoo pahamaineisen alueen nykyvastineesta. Rooma kuvataan paikkana, jossa on dekadentteja juhlia, poliittista juonittelua ja rikollinen alamaailma.

Yksi monista keskushahmoista on korruptoitunut kansanedustaja (Pierfrancesco Favino), jonka hotellihuoneessa alaikäinen prostituoitu kuolee huumeiden yliannostukseen. Siitä lähtee liikkeelle tapahtumaketju, jossa on mukana paitsi useita rikollisryhmittymiä myös Vatikaanin ylin johto.

Jo Suburran alkukohtaus lupaa, että tulossa on jotain suurta ja järisyttävää”, kirjoitettiin Episodin viiden tähden arviossa, johon löytyy linkki alempaa.

Carlo Boninin ja Giancarlo De Cataldon romaaniin perustuva tarina on monipolvinen ja runsas, mutta Sollima pitää kokonaisuuden hallitusti kasassa. Ranskalaisen M83:n elektropop ja synkän sateisena kuvattu Rooma sopivat hienosti yhteen.

Suburran pohjalta on tehty myös samannimininen Netflix-alkuperäissarja, jonka ensimmäinen kausi ilmestyi viime vuonna.

Suburra esitetään HD-lähetyksenä Yle Teemalla keskiviikkona 24.01.2018 klo 21.30. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia