Tänään tv:ssä: Viiden tähden vampyyrielokuva rikkoo rajoja

Tänään televisiossa esitetään Hollywoodin uusintaversionkin saanut ruotsalainen kauhudraama Ystävät hämärän jälkeen (2008).

13.12.2017 05:05

Elokuvan päähenkilö on kiusattu Oscar-poika, joka löytää kotipihaltaan uuden ystävän. Naapurissa asuvan, etäisen ja yön pimeydessä viihtyvän Eli-tytön. Tukholman lähiöön sijoittuvassa tarinassa Oscar saa Elistä voimia kostaa kiusaajilleen, mutta samalla paljastuu tytön salaisuus.

Eli on vampyyri, joka ei voi tulla vieraaksi ilman kutsua, eikä syödä peruspöperöä, vaan tarvitsee säännöllistä veriannosta pärjätäkseen. Mutta voiko vampyyri lopulta olla ystävä ja millaisia valintoja ystävyys vaatii hyvän ja pahan väliltä?

Elokuvasta tuli kansainvälinen menestys, joka keräsi palkintoja ja ylistäviä arvioita. Se sai Episodin arviossa viisi tähteä, ja sitä kehuttiin rajoja rikkovaksi, veriseksi ja pakahduttavan runolliseksi vampyyrielokuvaksi.

Ystävät hämärän jälkeen ohjannut Tomas Alfredson käytti elokuvan menestyksen hyväkseen ja ohjasi seuraavaksi Pappi lukkari talonpoika vakooja -jännärin (2011).

Vuonna 2010 ilmestyneen, jopa liian suoraksi kopioksi väitetyn uusintaversion ohjasi Matt Reeves ja pääosissa nähtiin Kodi Smit-McPhee ja Chloë Grace Moretz.

Alkuperäinen Ystävät hämärän jälkeen esitetään YLE Teemalla keskiviikkona 13.12.2017 klo 22.00. Elokuvan traileri alla.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia