Tänään tv:ssä: Vuoden 2008 rikoselokuva sai kummallisen suomalaisen nimen, jota monet ovat ihmetelleet – Tämähän on piilomainontaa!

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut Kukkoilijat (In Bruges).

27.1.2020 05:00

Martin McDonaghin (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri) esikoisohjaus on 2000-luvun parhaita rikoskomedioita.

Irlantilaisnäyttelijät Colin Farrell ja Brendan Gleeson ovat palkkamurhaajakaksikko Ray ja Ken, jotka lähetetään Lontoosta pariksi viikoksi rauhoittumaan Belgian Bruggeen.

Idyllinen pikkukaupunki hurmaa Kenin täydellisesti, mutta kuumaverisempi Ray ei tahdo sopeutua uuteen ympäristöön. Myös Rayn mieli muuttuu, kun hän tapaa vastustamattoman viehättävän elokuvantekijän Chloen (Clemence Poesy). Kohta Rayn ja Kenin pomolla (Ralph Fiennes) on täysi työ saada miehet takaisin ruotuun.

Episodi antoi elokuvalle viisi tähteä ensi-ilta-arviossaan.

”Kukkoilijat on ohjaaja-käsikirjoittaja Martin McDonaghin esikoispitkä ja sellaisena harvinaisen kypsä esitys. Vaikka elokuva on pienimuotoinen, on se raikas ja täynnä hyvää tekstiä, jota erinomaiset näyttelijät tulkitsevat verevästi”, kirjoitti Hannu Liekso syyskuussa 2008.

Moni on ihmetellyt elokuvan suomalaista nimeä. Elokuvan alkuperäinen nimi In Bruges, ”Bruggessa”, viittaa elokuvan tapahtumapaikkaan. Mitkä ihmeen Kukkoilijat?

Elokuvakriitikko Hannu Björkbackan mukaan outo nimi on saanut alkunsa markkinointiyhteistyöstä olutpanimon kanssa. Kyseessä on siis eräänlainen oluen piilomainonta. Asia on herättänyt keskustelua myös sosiaalisessa mediassa.

Oli kyseessä piilomainonta tai ei, Kukkoilijat esitetään Ylen TV2-kanavalla maanantaina 27.01.2020 klo 21.00.

Lisää luettavaa