Tänään tv:ssä: Vuoden 2014 komediasta tuli iso hitti – Korkea ikärajakaan ei haitannut

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut Naapurit.

24.4.2019 06:30

Mac (Seth Rogen) ja Kelly Radner (Rose Byrne) ovat juuri saaneet vauvan ja ostaneet säästöillään uuden kodin rauhalliselta alueelta. Perheidylli uhkaa kuitenkin särkyä, kun naapuritaloon muuttaa yliopiston veljeskunta.

Ryypiskelystä ja biletyksestä huolimatta nuorukaiset vaikuttavat aluksi mukavilta, mutta kun meteli joka yö nousee lapsiperheen sietokyvyn yli, kutsutaan paikalle poliisi.

Tästä alkaa vihanpito veljeskunnan salskean johtajan Teddyn (Zac Efron) ja Radnereiden välillä. Lopulta kilpavarustelu johtaa avoimeen sotaan, jossa ei noudateta mitään sääntöjä.

Naapureista tuli hitti. Se tuotti ensi-iltaviikonloppunaan 49 miljoonaa dollaria, mikä on kaikkien aikojen neljänneksi paras tulos R-ikärajalla varustetulle komedialle. R on suunnilleen sama kuin Suomen K16. Elokuva sai jatkoa vuonna 2016.

Naapurit esitetään TV5-kanavalla keskiviikkona 24.04.2019 klo 21.30.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia