Tänään tv:ssä: Will Ferrellin komediassa irvaillaan espanjankielisille saippuaoopperoille

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Taloani ette saa.

21.2.2018 06:27

Kokonaan espanjaksi puhuttu komedia on parodia espanjankielisessä maailmassa suosituille telenovela-saippuaoopperoille.

Muuta sukuaan liki puoli metriä pidempi ja huomattavasti vaaleaihoisempi Armando (Will Ferrell) on asunut ja työskennellyt koko ikänsä isänsä maatilalla. Nyt tila on vaikeuksissa ja Armandon veli Raul (Diego Luna) saapuu hätiin.

Raul on sekaantunut kuitenkin bisneksiin Meksikon häikäilemättömimmän huumelordin, Onzan (Gael García Bernal), kanssa ja onnistuu vetämään koko perheen sotkuihinsa. Isä on kuitenkin Raulin paluusta mielissään, sillä ei voi sietää luuserina pitämäänsä Armandoa. Pakka sotkeutuu entisestään, kun Armando rakastuu Raulin tuoreeseen morsiameen, Soniaan (Genesis Rodriguez).

Taloani ette saa esitetään Hero-kanavalla keskiviikkona 21.02.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa