Tänään tv:ssä: Yksi kaikkien aikojen parhaista romanttisista komedioista

uneton-seattlessa

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1993 valmistunut romanttinen komedia Uneton Seattlessa.

Tom Hanksin esittämä leskeksi jäänyt yksinhuoltajaisä Sam ei osaa jatkaa elämäänsä vaimonsa kuoleman jälkeen, joten hänen 8-vuotias poikansa pyytää apua radio-ohjelmasta.

Kun kaukana Baltimoressa asuva Annie (Meg Ryan) kuulee leskimiehen äänen radiossa, hän päättää muuttaa elämänsä suunnan.

Nora Ephronin ohjaama elokuva nousi 90-luvulla suureen suosioon, ja nykyään sitä pidetään oman lajityyppinsä klassikkona. Kun Yhdysvaltain elokuvainstituutti AFI listasi kaikkien aikojen parhaita romanttisia komedioita, Uneton Seattlessa pääsi kymmenen parhaan joukkoon, Internet Movie Databasen triviatieto kertoo.

Uneton Seattlessa esitetään TV5-kanavalla maanantaina 01.02.2016 klo 21.00. Katso traileri alta.