Tänään tv:ssä: Yksi suositun koomikkotähden parhaita elokuvia

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut komedia Velipuolet.

31.5.2016 06:27

Kun Episodissa listattiin Will Ferrellin parhaita elokuvia, Velipuolet nostettiin viidenneksi.

Ferrell ja John C. Reilly näyttelevät hemmoteltuja, itsekkäitä ja jostain kumman syystä työttömiä 40-vuotiaita peräkamarinpoikia, jotka päätyvät uusioperhekuviossa velipuoliksi.

Kahden henkisesti keskenkasvuisen miehen kinastelu johtaa siihen, että heidän vanhempansa antavat ultimatumin: jälkikasvun on aika aikaistua ja hankkia elämä.

Ohjauksesta vastaa useita Will Ferrellin elokuvia ohjannut Adam McKay, joka tunnetaan myös Oscar-palkitusta The Big Short -elokuvasta.

Velipuolet esitetään TV5-kanavalla tiistaina 31.05.2016 klo 21.00. Katso alta hauska pätkä elokuvasta.

Lisää luettavaa